torstai 6. heinäkuuta 2017

Kuolleempi kuin jeesus

Siitä on vähän yli kuusi kuukautta kun viimeksi tänne kirjoitin. Sanoin herättäväni tämän blogin henkiin, mutta kuten huomaatte, muutosta ei ole tapahtunut sen suhteen.

Star Stablen pelailu on jäänyt vähäiseksi tämän vuoden puolella. Minulla ei vain kerta kaikkiaan riittänyt aika ja olin kiireinen kokeiden ja muiden kanssa, nyt kumminkin olen päättänyt peruskoulun ihan hyvällä todistuksella ja jatkan elokuussa lukiossa jonne pääsin. Pitäsi hankkia kirjat vielä ja muita juttuja. Vietän siis kesälomaa juuri nyt, star stablessa olen käynyt muutaman kerran jopa kouluttelemassa. Viime viikolla koulutin Holin ja Rinssin kanssa noin yli tunnin (?).

En tiedä mitä minun pitäisi tehdä tämän blogin suhteen, lopettaisinko sen vai jatkaisinko sen pitämistä kun motivaatio star stableen palaa, ken tietää.

Elämäni on ollut tänä vuonna vähän sekaisin, masennustakin on ollut, mutta juuri nyt voin varsin hyvin. Olen nähnyt internet ystäviäni vai voisiko heitä kutsua jo pelkiksi ystäviksi vaikka näemme harvoin? Hmm...

En tullut ilmoittamaan oikein mitään muuta kuin että olen vielä elossa, vaikka blogini on kuollut. Palaan tämän blogin pariin myöhemmin, bannerikin on ollut paikallaan parisen vuotta, köh.

Joka tapauksessa toivotan hyvää kesää teille. See ya.