keskiviikko 7. elokuuta 2019

Koulutusta & lifetime jäsenyys


chinco-kolmikko
Hei taas!

Kesäloma on lopuillaan joka tarkoittaa sitä että pian on aika palata koulun penkille. Olen tänä kesänä viettänyt melko paljon aikaa Star Stablen ja Minecraftin parissa, ehkä jopa liikaakin varsinkin kun tullaan Minecraftiin, köh. Mikäs siinä kun aikaa riittää.

Joka tapauksessa päätin näin seitsemän vuoden jälkeen ostaa lifetime jäsenyyden Star Stable käyttäjälleni. Oli jo aikakin. Olen tuhlannut useita satoja euroja Star Stableen ostellessani star coinseja ja kuukauden star ridereitä seitsemän vuoden ajan. Toki tulen varmasti jatkossa ostamaan star coinseja, mutta eipä tarvitse ainakaan huolehtia star rideristä enää.

Talliini on saapunut myös muutama uusi hevonen: Jorvikin lämminverinen Stargazer ja Trakehner  Carrotprince, jota olen jo jonkin aikaa kuolannut. Olen myös ostanut paljon uusia vaatteita ja hevosten varusteita. Oli sellainen fiilis, että aika hylätä vanhat vaatteet ja varusteet ainakin osittain ja kokeilla uusia asukokonaisuuksia, kaikkeen kyllästyy aikanaan.

Rahan tuhlailun lisäksi olen myös koulutellut yksin kuin myös ystävieni kanssa. Yksin se on aina tylsää, mutta jos on kaveri rinnalla niin se on paljon siedettävämpää. Olisi kiva joskus olla siinä pisteessä, että kaikki tallissa asustavat hevoseni olisivat 15 levuisia. Ehkä joskus 10 vuoden päästä tämä tavoite on saavutettu, jos edes silloin, heh.


Silenthill on ehdottomasti yksi lempihevosistani.
Myös Goldia uudistettiin ulkonäöllisesti ja minusta se on todella kaunis nyt uudistettuna, odotan innolla mitä Star Stable suunnittelee vielä tulevaisuudessa. Uusia alueita? Ulkonäöllisiä alueen uudistuksia lisää? Olisi kiva päästä tutkimaan uusia alueita ja tekemään lisää tehtäviä, sillä se on aina yhtä jännittävää ja kiinnostavaa. Peli on kehittynyt huimasti vuosien kuluessa ja se onkin lisännyt haluani pelata tätä peliä edelleen. Ei edes palata vanhoihin grafiikoihin tai hevosten/hahmojen animaatioihin/ulkonäköön muuta kuin nostalgisissa mielin.

Olen taas jollakin tavalla innostunut tekemään videoita ja kirjoittamaan blogiin, saa nähdä kauanko tämä intoilu kestää, mutta toivottavasti edes jonkin aikaa. Saatte näin lopuksi taas muutamia kuvia kesän ajalta.


lyhtyjä taivaalla
Carrotprince & Stargazer




tehtiin kaikki radat rinssin (priscilla bluetree) kanssa yksi päivä