lauantai 11. huhtikuuta 2015

Otsikko jota ei ole

Terve taas! On siitä taas jonkin aikaa kun viimeksi kirjoitin. Star stablessa on tapahtunut kaikenlaista, mutta kelataan tähän viikkoon. Minun siis piti säästää star coinseja vuonohevoseen, mutta tällä viikolla päivityksessä tuli uusia hevosia jotka olivat rodultaan Amerikan Quarter hevosia. Väri vaihtoehtoja oli kolme, musta, ruskea ja voikko. Päädyin siis ostamaan star coinseja, ja ostin mustan Quarter hevosen eilen. Ne syövät ruohoa tms. Joten ne ovat aika ihania, ne ovat myös nopeita 8) Koulutin eilen Quarter hevosen jonka nimesin Lightspiritiksi 5 levelille. Tänään tulin illemmalla star stableen ja odotin holistia, jolla kesti kolme tuntia, tuokin osti siis quarter hevosen jonka nimesi Skyrunneriksi muistaakseni, teimme tehtäviä hetken ja sitten menimme napsimaan kuvia, sen jälkeen poistimme datoja, ja otimme kuvia, mutta nimet häiritsivät, mutta pian tajusin miten nimen saa katoamaan 8) Joten kuvista tuli aika kivoja. Aiemmin oli myös vaellus, josta napsin myös parisen kuvaa. Quarter hevosista saa hienoja kuvia, joten innostuin napsimaan niitä aika paljon. Ei tässä muuta tällä kertaa, aika lyhyt teksti. Öitä!










2 kommenttia:

  1. miten voi kadottaa nimen?et saa hyvii kuvii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis ku poistat datat ni sit jos oot nyt jonku kaverin kanssa, ni se sun kaveriski pitäis poistaa datat, sitku ootte molemmat poistanu ne datat ni käske sun kaveris nousta useemman kerran pois selästä, sitku ootte tehny sen ja liikutte ni sen nimen pitäis jäädä leijuu siihe paikallee :DD Ja jos sun kaveris haluu et sun nimi katoo ni teet samanlaisesti. Toivottavasti saat selvää ku nii sekavaa xd

      Poista