sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Uusi video & muuta


Hei taas! En muista milloin viimeksi kirjoitin, kaksi päivää sitten? Joka tapauksessa herätin taas youtube käyttäjäni henkiin. Sillä sain ladattua videon muokkaus ohjelman kaverin opastuksella, joten sain tehtyä videon joka lataa tällä hetkellä :3 En ole tehnyt videoita sitten vuoteen, joten päätinpä nytten tehä. Ei siitä kummoinen tullut, mutta kunhan opin käyttämään kunnolla muokkaus ohjelmaa niin kyllä se siitä. Kanavani löytyy siis kun kirjoittaa vain Wilma Candledawn youtuben haku kenttään.

Kävin tänään ja eilen kuvailemassa videon pätkiä, ja yritin jo eilen väsätä jotakin, mutta se ei onnistunut. Tänään kuitenkin sain tehtyä sen videon. Eilen loppui myös sr, joten kinuin että saisin saldoa, jotta voisin ostaa uuden star riderin, sain siis tahtoni läpi 8) Eilen tein pari rataa ja dailyja. Tänään en tehnyt mitään ihmeellisempää kuin kuvailin ja tein dinosta dailyt. Kun clubissa oli niin paljon porukkaa paikalla niin yksi henkilö ehdotti että pidettäisiin vaellus. Kaikilla piti olla valkoinen konimus 8) Vaellus alkoi vinestä ja sieltä jatkoimme kohti valea, josta menimme sitten Dinoon. Vaellus päättyi jonnekkin sinne. Sain vaelluksesta kuvaus materiaalia jonkin verran ja napsin myös kuvia. Ei sen ihmeellisempää.

Ainiin, käskin teidän lukijoiden, mikäli teitä edes on niin antamaan palautetta blogista, jota ei nyt ole tullut :/ Joten olisi kiva jos-tai mikäli kukaan lukee, niin annatte palautetta xd Mutta joka tapauksessa vastailen noihin kysymyksiin luultavasti pian. Konien osuus jää sitten jonnekkin nakki ja peruna vuodelle, sillä en vain jaksa tehdä sitä. Saatte tyytyä nyt kuviin näin lopuksi.



Holin pelastus operaatio xd








4 kommenttia:

  1. Kiva blogi, jään seuraamaan :) Tein juuri oman northernfoxes15.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Sinut on haastettu ! :) http://bittiponit.vuodatus.net/lue/2015/06/10-mina-haastan-sinut#comments

    VastaaPoista
  3. Haastoin sinut!
    Toivottavasti suoritat haasteen. :)
    Kysymykseni löytyvät tästä linkistä:

    http://virtuaalijouhi.blogspot.fi/2015/07/haasteet-1-2.html

    VastaaPoista