lauantai 18. heinäkuuta 2015

Heijj taas

Terve taas pitkästä aikaa. En ole kirjoitellut taas vähään aikaan sillä en ole sso:ssa viettänyt paljon aikaa. Olen pelannut sodia ahkerasti ( School of Dragons) joten ei sso:ssa ole kiinnostanut olla. Ostin noin viikko sitten sso:ssa uuden konin. Talliin asteli uusi ori nimeltään Northeye. Se on tällä hetkellä kolme levellinen. En jaksa koskaan kouluttaa tai jos koulutan teen vain pari rataa siinä se.  Tajusin juuri että sso:hon on mennyt niin paljon rahaa, että en osta sinne hetkeen mitään. Star riderini pitäisi loppua pian, katsotaan nyt ostanko uuden, sillä en kuitenkaan sso:ssa enään paljon käy. Ostan varmaan sitten uuden Star riderin kun alan taas käymään vähän aktiivisemmin siellä. Pääsin 17 lvl sso:ssa vihdoinkin. Meni siinä aika pitkään. Olisin varmasti päässyt aiemminkin 17 lvl jos jaksaisin vain tehdä tehtäviä.

Joka tapauksessa menen maanantaina noin viikoksi siskoni luokse keskisuomeen, joten en käy sso:ssa luultavasti ja en kirjoita blogiini. Päätin pitää blogiani pystyssä, vaikka harvoin tänne kirjoittelenkin. Jos joskus tulevaisuudessa tämä blogi herää taas henkiin. Ken tietää?

Tämä kesäloma on ollut aika kylmä, kun vertaa edellis kesään. Olen ollut kotona yli puolet kesälomasta. Aurinkoisia päiviä on ollut harvoin. Toivotaan että ensi kesä on lämpimämpi ja aurinkoisempi. Koulutkin alkavat noin neljän viikon päästä. Tämä kesäloma on mennyt itseni mielestä liian nopeasti D:

Ei minulla kuitenkaan muuta asiaa ole ollut. Voisin joskus alkaa kirjoittelemaan vähän erikoisempia postauksia. Mutta katsotaan sitten tulevaisuudessa. Viettäkää mukava loppu kesä! 8)

Tein jonkun kuvan Sodista 8)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti