lauantai 3. lokakuuta 2015

SSO:n synttärit

Siitä on taas niin pitkä aika kun kirjoitin tänne, olen pahoillani. Minulla itselläni on ollut muita kiireitä mm. Koulun parissa tai sitten ei ole vain aikaa ollut kirjoittaa. En ole kyllä koneellakaan paljon aikaa viettänyt. Postailen siis silloin tällöin milloin aikaa riittää jne. Minun piti tehdä jokin erityispostaus, mutta minulla ei ole yhtään ideoita joten ehdottakaa te lukijat jotakin. 

Minua ei ole sso:n parissa sen erityisemmin näkynyt, mutta tämän viikon aikana olen siellä poikennut vähän väliä. Eilen ja tänään siellä hieman pidempään aikaa vietinkin. Otin vain kuvia jonkin verran eiliseltä ja tältä päivältä. Tein tänään pari tehtävää jossa etsittiin kadonneita tavaroita ja sitten jahtasin jotakin hullua apinaa. En ole aiemmin jaksanut tehdä noita tehtäviä, mutta tänään päätin nekin tehdä. Minusta on tullut todella laiska sso:n parissa. Ainiin sso:lla on synttäri viikko ja se täyttää jo 4 vuotta! Itse olen pelaillut vähän alle kolme vuotta (?). 

Fortpintakin on uudistunut jonkin aikaa sitten, itse pidän siitä todella paljon, mutta minulla vain lagaa se jonkin verran joten en paljon aikaa siellä vietä. 
Eilen olin parin clubilaisen kanssa pintassa ja kuvasin hieman videoimateriaalia ja räpsin kuvia kerrankin. Tanssimme myös jonkin aikaan kunnes nettini kuoli enkä jaksanut enään tulla takaisin star stableen, sen verran kun laiska olen. Saatte nyt tyytyä kuviin tässä postauksessa. Vaikka ei minulla ollutkaan mitään tärkeää asiaa, sitä samaa vanhaa, mutta nyt oli vain aikaa kirjoitella ja näyttää että olen edelleen täällä ruudun takana.



Nam nam hyvää pipoa









Paalikuningas on palannut asemaansa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti